lauantai 8. joulukuuta 2012

Hiljainen tauko ja sitten ääntä

Varoitus: Eddie summaa koko tämän postin näin~
Huhhuh.

En ole tehnyt mitään viime aikoina ja onhan se vähän noloa. Tekee valtavasti mieli tehdä pukua, mutta ei ole ompelukonetta ja jos jotain muuta käsin tekisin...on vaan takkuillut. Plus nyt olen ilman Frostbite -lippuja : (

Meidän Frostbiteen suunniteltu X-men ryhmäcosplay taitaa näiltä osin siirtyä aika pitkälle, koska muihin tapahtumiin on luvassa toiset asut. Voi olla osa ryhmästä on Frostbitessa (?), mutta ainakin minä, Rogue, puutun sieltä. Samoin käy Skeletorille, mutta toisaalta olin jo hieman laskenut sen varaan, että siirrän sen muutenkin puhtaasti sen takia etten tarkenisi moisessa varustuksessa talvella. Sinänsä Frostbitestä pois jääminen ei kirpaise paljon, koska en ole aloittanut mitään pukua vielä, mutta toisaalta...haluisin tosi paljon cossata.

Eli vau, muutoksia suunnitelmiin! Yllätys?

Mutta nyt siis siirtyy cossit melko kauas taas, mutta haluan todella paljon tehdä pukua. Joten taidan tarttua yllätys -cossiini. Heti kun saan sitä tarpeeksi työstettyä, en piilottele sitä vaan alan päivittää sitä kunnon projektin tavoin. Lokin voisin myös tehdä nyt kun on talvi ja saisi hienoja kuvia sen turkisviitan kanssa.

Minun pitää alkaa kyselee ystäviltä kiinnostaisiko heitä mennä ulkomaille conin merkeissä näin pitkästä aikaa. Tällä kertaa vaikka cossin kera? Jos vaikka saisin rahaa kokoon sellaiseen matkaan~

maanantai 24. syyskuuta 2012

Halloween -puku! wuhuu!

Eli epävirallinen cossi, eli halloweeniksi jokin hauska puku. Jokeri. En tähän hätää tee puvusta kuin muunnelman. On kyllä ollut jo jonkin aikaa tullut haaveiltua kunnonkin cosplaysta, että kunhan saan kankaat, niin voisin tästäkin työstää coniin jonkin sortin shown. Rakastan oikein räikeitä hahmoja ja haluan esittää heitä. Richard on luultavasti ollut hauskin, mutta tämän hahmon voisin vetää kympillä kokonaan roolilla, samoin Lokin.

Ajattelin nyt ajan ja ompelukonen puutteen vuoksi mennä "mitä löydät kaapista" periaatteella. Muokkailen vaatteita ja teen propsit. Jokeri on niiiiin tunnistettava hahmo, että kunhan värit täsmää ja hieman hakee samaa fiilistä, hahmoa ei voi olla tunnistamatta. Jo naama yksin riittää.


First I tried to be cool, but then I was like "F#ck it. Lets duckface it!"
 
Naamasta puheen ollen. Koetin tuossa sunnuntaina hieman mitä haluan naamaltani. Olin hieman "haluanko enemmän realistisen suttaista, vai todella siistiä jälkeä?" (Ei mitään Ledgeriä vastaan, mutta löydän esim. TAS Jokerin paljon tyylikkäämpänä. Saa tämän tytön aina sydämen pomppimaan herran naurun tahtiin.) Joten tein kompromissin. Nyt kun katson kuvia, haluan voimakkaamman ja selkeämmän silmämeikin, mutta pidän tummemmista silmäalusista.  Huulet ovat ok, joskin hymyviivat saavat olla hieman ohuemmat. Tämän lisäksi, käytä oikeaa huulipunaa! Minulla oli tähän hätään ainoastaan kasvomaalia, joten sillä sotkin huulet ja lisäsin voimakkuutta tekoverellä. Se kyllä kuluu tosi nopeasti pois ofc.

Pitääpä hankkia peruukki. Sen lisäksi liila kauluspaita ja minun puku onkin jo melkein valmis :) Minua houkutti tehdä myös simppeli kokomustat, tiukat housut ja paita, sillä tällaisissakin Jokeri on nähty (pakkopaita voisi olla myös hieno!), mutta se vähän tuntuu laiskalta. Joten ehkä menen tällä "nuori nais!Jokeri siviilissä" meiningillä. Mutta! Joku päivä teen sen koko puvun.



lauantai 15. syyskuuta 2012

Conivuosi 2012 takana, mites 2013?



2012 conivuosi on nyt Traconin jälkeen ohi ja pientä päivitystä siihen. Tänä vuonna sain taas kunnon kipinän cosplayhin, sillä pari viime vuotta on ollut hieman hiljaisempaa. En tänä vuonna saanut kuin kaksi asua valmiiksi, mutta Loki on jo 50% valmis, joten olen melko tyytyväinen tulokseen. Valtiel ja Raistlin onnistuivat omasta mielestäni varsin mukavasti ja minulla oli todella hauskaa esiintyä hahmoina. Yllättävästi Raistlin tunnistettiin helpommin kuin Valtiel, vaikka olin olettanut asian olevan toisin päin (hassua :D). Oli todella mukavaa nähdä ihmisten hymyilevän, kun he tunnistivat hahmot ja ehdin jopa pari sanaa vaihtaa joidenkin mukavien ihmisten kanssa. Juttelen aina mielelläni, älkää antako alkukankeuden hämätä.

Mutta...en nyt anna Traconista sen enempää raporttia, muuta kuin "Onnistunut con, tunnelma oli mukava vaikka la oli sateinen. Cosplayn taso oli hyvä ja ilahdutti monesti. Muumipaneeli oli hauska." Kuvia ei nyt ole antaa, mutta voitte käydä tiirailemmassa Girl's Not Grey (hahaa, mainosta!) kautta. Punainen kaapu = that's me. I stole paladin's "spellbook"...and lost my staff to Dalamar...

Ja sitten 2013 suunnitelmat

Vai sanoisinko alustavat suunnitelmat, sillä kaikkia ei todellakaan olla lyöty vielä lukkoon. Tällä hetkellä keskityn:



Rogue (Marvel)
 
Frostbite - päivää ei olla vielä sovittu
osana X-men ryhmäcosplayta.

luonnostelin suunnitelman

femme!Skeletor (He-man)
 
Frostbite - toisena päivänä :'D
He-man alkuperäinen piirrossarja täyttää ensi vuonna 30 v! Ei, en ole sarjan fani, mutta Skeletor on huippu. Siksi puku! : D
 
 
tämän lisäksi on suunnitteilla tehdä:
 
Lady Loki (loppuun viimeistely)
 
 
 

lauantai 11. elokuuta 2012

Projektina: Raistlin (vaihe 3)

Puvun kokeilua ~

Pääasiassa pientä juttua photosessionista (joka epäonnistui ilman kunnon kameraa ja pikku taskukamerakin kulutti kahdet patterit).

Minulla ei ole oikein mitään lisättävää itse puvusta näin päivityksen muodossa muuten kuin, että maalasin nyt sauvassa olevan kristallin valkoiseksi. Sauva vaatii vielä hieman työstämistä ja pukua pääsin kokeilemaan ja havaitemaan pieniä kohtia jotka kaipaavat vielä huomiota. Lähinnä asia koski vöitä ja niiden kiristämistä (lisää reikiä), tavarat välillä putosivat (tarvitsen kunnon piilolangat) ja pitää edelleen hankkia viralliset kengät (lainattu siskolta (luvattomasti)) ja kuvauksissa minulta puuttui ne housut jotka olin hankkinut tätä varten. En löytänyt niitä mistään, joten pistin harmaat leggikset alle. Kuvia selatessani totesin, että minun tulisi vielä tehdä irtokappale kaapuun, joka peittää halkiota, mutta eivät vaikeuta kävelyä. Olin jo suunnitellut tätä, mutta nyt sen tarpeellisuus tuli selväksi.

Kaveri otti kuvat ja mukana oli ihastuttava Dalamar~


Ohikulkevilla ihmisillä oli ainakin jotakin nähtävää kun hyppelimme koskella. Itselläni ainakin oli hauskaa.





Alkuperäiset kuvat (sinisiä ja ylivaloittuneet, kun en ymmärtänyt ohjastaa kuvaajaa. minun tyhmä kamera).
 
pikaisen kuvankäsittelyn jälkeen


Traconissa nähdään sunnuntaina tässä asussa!

perjantai 10. elokuuta 2012

Projektina: Raistlin (vaihe 2)

I'm a wizard!
What?
A wizard!

Toisin sanoen päivitystä Raistlinista. Aloitetaan vaikka kaavusta. Minulla ei ole antaa kuin kuva valmiista ompeleesta, sillä otin siskon kameralla keskeneräisestä kaavusta kuvat ja nyt kamera on kuvineen Ruotsissa. Toisaalta kaapu on itsessään hyvin simppeli vaatekappale, josta voi kertoa suunnilleen sen, että otin vain epämääräiset mitat vanhasta cossistani (Xemnas) ja ompelin todella löysän vaatekappaleen, joka ylettyy puoliväliin sääreen ja siinä on sekä isot hihat että iso huppu. Jätin helman sivut molemmin puolin auki tuonne polvitaipaaseen asti, koska uskon edelleen vakavasti puvun olevan muuten julmetun epäkäytännöllinen matkaavalle velholle. Rakastan pitkiä ja raskaita kaapuja, mutta se ei ole sitä jota haen nyt.

Olen erityisen iloinen hupustani, sillä onnistuin nyt vihdoinkin tekemään yhden sellaisen johon olen tyytyväinen. Olen muutamaan pukuun tehnyt huppuja ja ne ovat aina olleet epätyydyttäviä. Tällä hetkellä kaavun hihoissa tai hupussa ei ole mitään riimuja, mutta se voi odottaa toiseen aikaan. Jos tulen laittamaan riimuja, ne ovat sitten jossakin irrallisessa ruskeassa kaistaleessa, joka on helppo kiinnittää ja poistaa tarvittaessa.



Toinen aiheeni on ihanat tavarat, joita velho raahaa mukanaan. Vyöt, laukut, pussukat... Olisin voinut ommella itselleni vyöt, vyölaukut sun muut, mutta otin helpomman kautta ja kipaisin kirpputorilla. Työmäärän pienentymisen lisäksi sain myös jo ihanasti kuluneita tavaroita. Halvalla. Näistä ei ole paljon kerrottavaa, sillä suurin osa on ostettuja tavaroita muutamaa kangaspussukkaa lukuunottamatta. Säilytyspaikkojen lisäksi olen nyt hieman kerännyt muuta tavaraa vyölle, kuten sulat (Elmoren piirrosten mukaan pari messiin ;) ) ja erikoisempia lehtiä naruun pujotettuina. Ja juuri tunti sitten löysin aivan sattumalta meidän laatikosta ihanan puisen mukin, joka aivan varmasti löytää tiensä nahkahihnan päähän roikkumaan.

Sitten vielä päivitystä sauvasta. Aloitin sen tänään ja olen vieläkin hieman hämilläni kuinka helpolla taidan päästä. Löysin kaiken tarvittavan kotoota ja voin nyt julistaa tehneeni propin ilman yhtäkään ostosta. Palat ovat simppelisti: autotallista haravan varsi (meillä pari aina hankittuna), sellainen kova pahvirulla elmukelmu -paketista, vanha halloween -hansikas vanhasta puvusta ja styroksipallo kaapista. Tämän lisäksi hieman maaleja, spraymaali, paperia ja liimaa.

Ompelin hansikkaan melko rujosti rullaan kiinni, jotta se pysyisi siinä kiinni. Styroksipallon laitoin sormien otteeseen. Sen jälkeen aloin lätkimään paperimassaa pitämään palloa paikoillaan ja hansikan rajalle, jotta se sulautuu rullan kanssa nätisti yhteen. Tein sen virheen, että pistin liian ronskilla kädellä liian märkää tavaraa ja annoin koko jutun kastua ja joten kovaksi puristettu rullakin pehmeni melkoisesti. Annoin koko jutun kuivua jonkin aikaa ja spraymaalilla tein kaksi kerrosta. Minun piti illalla hienosäätää sormien paikkoja suurella määrällä liimaa, joten saan vielä kerran tai kaksi maalata kultaisen sävyllä ennen kuin olen tyytyväinen. Jätin koko jutun nyt kuivumaan ja toivon mukaan aamulla minua odottaa hyvä tulos. Huomenna viimeistelen parilla vaiheella (kiinnitys, maalaus) sauvan~

Ihomaalauksesta lyhyesti voin kertoa että kokeilin vihdoinkin väriäni. Raistlin on siis ihonväriltään kultainen ja sen väriseksi pitäisi sutata naama ja kädet. Tein kokeilevan yrityksen ja totesin, että väriä saa laittaa runsaasti enemmän ennen kuin se näyttää hyvältä. Korostin pikkaisen sormiluita kämmenselässä. Seuraavalla kerralla laitan keltaisen pohjan ennen kultaa.
Kuvassa itseasiassa enemmän harmaat kuin kultaiset >__>



perjantai 3. elokuuta 2012

Projektina: Raistlin (vaihe 1)

Kankaita <3

Tykkään valtavasti kankaista, mutta en ompelusta. Olen kai tämän jo ennestään sanonutkin, mutta urgh. Ompelu on minun inhokkivaihe koko cossiprojektissa.

Eli varsin lyhyesti tähän asti tapahtuneesta.

Löysin ihanan punaisen kankaan itse kaapuun. Se poikkeaa aika paljon siitä punaisesta, jota näkyy useimmissa Raistlin -cosseissa ja se hieman huolestuttaa. Toisaalta olen todella iloinen, kun satuin  löytämään tämän edullisen kankaan (4 e/m). Kuvassa väri ei ole oikea, pahoittelut. Oikeasti se on punaisempi ja olin todella pettynyt kun siirsin kamerasta kuvat koneelle. Kamerassa värit näyttivät olleen suhteellisen hyvin kunnossa, mutta väriasetukset on mitä on.  Kangas ei ole noin väritön, mutta en kutsuisi sitä ollenkaan kirkkaan punaiseksi. Enemmänkin kangas on haalistuneen punainen, jossa on läsnä tiettyä oranssin sävyä. Mieleeni tulee kangas, joka on alunperin ollut peruspunainen, mutta sitten haalistunut ja kulunut, kun aurinko, sateet ja muu kulutus ovat rasittaneet kangasta.

Toinen kangashankinta oli oikeastaan heräteostos. Kävelin korin ohi, jossa ilmoitettiin "nahan palat 15 e/kg". Pysähdyin katsomaan ja löysin paljonkin kivoja pikkupaloja. Jotkut olivat todella säälittävän kokoisia, joten jätin ne armotta pois ja mukaani lähti neljä palasta. Ne eivät todellakaan ole isoja. Pienin on kai sen kokoinen, että lävität kämmenesi ja siinä se suunnilleen onkin. Otin neljä eri väriä: musta, tummemman ruskea, vaalean ruskea ja beige. Näille kankailla ajattelen tekeväni pieniä ykstyiskohtia, ehkä pussukoita ja laukkuun läpän peittämään vetoketjun.
Pukua olen nyt ommellut niin että kaapu on keskivartalon suhteen tehty viimeistelyä vaille. Ompelin myös toisen hihan, kirosin ja päätin jättää korjauksen tuonnemmaksi. Olin vahingossa ommellut ylimääräistä samoihin. Hassu olo, kun pitäisi tehdä väljä kaapu ja murehdin koko ajan ettei puku ole tarpeeksi tiukka. Melkeinpä jonkin ylipitkän unipaidan näköinen ilman vyötä, että oikein hävettää. Vyön kanssa on jo niin paljon paremman näköinen.

Ei kai tässä mitään muuta tältä erään. Oh, Rokka keksi Xemnas-takkini sopivan hänen arvolleen ja lysähti sen päälle syömään kenkäherkkua.

torstai 2. elokuuta 2012

Suunnitteluvaiheista

Tänään ihan pohjintaa omista tavoistani miten aloitan puvun tekemisen ja ikuisuusprojekti potkaistaan käyntiin.

Ihmiset aina puhuvat kuinka etsivät referenssikuvia puvusta, josta ovat kiinnostuneet,  jopa päättäneet tehdä tämän. Minä noudatan tätä kaavaa myös, ellei sitten minun kymmenistä tuhansista kuvistani jo löydä tarpeeksi materiaalia tutkittavaksi. ( kuvien hamstraaminen on kivaa : D)

Sitä en tiedä kuinka moni sen jälkeen kaivaa paperia esiin ja piirtää asun, hahmon, yksityiskohtia... Minä en nyt puhu kaavoista. En osaa kunnolla käyttää sellaisia, vaan saatan kaivaa kaapista samankaltaisen vaatekappaleen ja tuijotan sitä otsarypyssä. Minun piirtämisen tarkoitus lienee selvittää mitä kaikkea puku sisältää, pohdin miten palat toimii, miten saan puvun päälle ja pois, mihin tungen vetoketjun jne. Tällä tavoin yritän kai ymmärtää millaisen projektin olen ottanut vastaan.

Heittäisin mielelläni kunnon suunnitelmakuvia, mutta ne tuoreimmat ovat toisella puoleen Suomea. Vanhat lienevät muiden papereiden joukoissa ja niihin en uskalla koskea nyt. Minua ei sen jälkeen näkyisi koneella muutamiin tunteihin. Piirtäjät varmasti ymmärtävät.

Mutta tämä asia tuli mieleen, kun otin taas esiin paperia sellaisella asenteella, että on aika luonnostella uusin suunnitelma. Kyseessä oli ensimmäinen luonnos,( yleensä pieni n. 5 -15 cm) kokokuva puvusta. Tässä puvussa oli se hieman erikoista että yhdistelen erilaisia versioita yhdeksi kokonaisuudeksi joka minua mielyttää ja koen kaikista käytännöllisimmäksi. Niin cossaajana minulle itselleen kuin hahmolle. Selitän siitä eteenpäin mentäessä.

RAISTLIN

Fantasiakirjallisuuden yksi ikoni, jos minulta kysytään. Luulisin, että hänestä on lähtöisin erikoiset velhot ja pahus soikoon, mikä hahmo hän onkaan. Dragonlance on muuten melko keskinkertainen kirjasarja, mutta minä rakastan tätä kyynistä ja sairaalloista hahmoa niin paljon, että olen lukenut kirjat useaan otteeseen yksin hänen esiintymisien vuoksi. Jos ette tunne hahmoa, lukekaan alkuperäinen trilogia. Suosittelen tämän hahmon vuoksi. Moni ei muista häntä, mutta kun joku tuo keskusteluissa hänet yhtäkkiä mukaan jonkin mutkan kautta, lähtee käyntiin  "OMG Raistlin!" hehkutus.

Miksi haluan tehdä puvun. No se on Raistlin(!) ja tämä on se minun ikuisuusprojekti... Minua on jo jonkin aikaa harmittanut kun en ole saanut niskasta kiinni tehdäkseni asun. Alunperin minun piti tehdä tämä jo kai 2009. Suunnittelimme kaverin kanssa että minä tekisin mustan Raistlin ja hän velhon oppilaan Dalamarin (on muuten niin loistava puku kaverille). Kaveri sai tehtyä asun, mutta minä en, koska musta sametti oli liian kallista niin isoon asuun. Nyt sitten näin taas kaverini Dalamar cossissaan ja iski valtava tarve tehdä asu. Tosin haluan tehdä punaisen Raistlinin, koska silloin herra oli parhaimmillaan.

Asusta löytyy montaa versiota ja itse kirjoissa kuvaus on tarpeeksi tarkka, mutta jättää silti varaa tulkinnoille. Minä olen selaillut montaa erilaista versiota (kirjan kannet, sarjikset, animaatio (urgh)) ja noukkinut erilaisia ominaisuuksia yhdeksi kokonaisuudeksi.

kuulakärkikynä, noin 3 min luonnokset kumpainenkin kuva

Tärkeintä minulle oli se seikka, että Raistlinin kaapu ei olisi niin pitkä kuin hänelle usein piirretään. Mies on fyysisesti hyvin heikko, sairaalloinen ja helposti uupuva, joten miksi vaikeuttaa elämäänsä ylipitkällä kaavulla, jos kerran joutuu paljon matkustamaan. Lyhyt kaapu on paljon käytännöllisempi ja siten ns. matkakaapu on minun valinta.  Sama juttu koskee hihoja, joskin se saa minut miettimään mitä teen hänen hopeatikarin kanssa (pitäisi olla hihan kätköissä). Harteilla olevan "viitan" teen irralliseksi ja edestä avoimeksi helpottamaan käsien liikettä. Raistlinin luulisi myös sitä arvostavan.
Muuten tämä minun versio noudattaa melko vahvasti klassista käsitystä miltä herra velho näyttää. Sauvasta haluisin kyllä pikkaisen ronskimman, kuin puu ja metalli olisivat sulautuneet yhteen jne jne. Minun on vaikea selittää sitä näin tässä. Annan kuvia sitten.

jotakin pientä tavaraa keräillään vyötärölle roikkumaan. kunnon velho rahaa paljon tavaraa!


Milloin Raistlin? Eh...ehkä Traconiin. Sopisi sinne. Ja nyt kun kerran Equalistit eivät toteudu eikä Storm Shadow. Suuri sääli : (

Oh, päivitän Lokista luultavammin vielä tämän viikon aikana. Avengers -ryhmämme on tulossa Traconiin ja minä olen heidän rakas vihollinen ; )


torstai 5. heinäkuuta 2012

Pukuja vaihdetaan kuin sukkia

Olen aidosti ärtynyt. Olen kuluttanut monta viikkoa etsiessäni sopivaa kangasta Equalistiin ja asiaa vaikeuttaa tällainen seikka: kangasta pitää löytää sen verran että tavaraa riittää kaverilleni, joka tekee myös equn. Huoh, kolmisen viikkoa(ko?) Finnconiin eikä pukua ole tullut tehtyä yhtään, kiitos olemattomien vihreiden kankaiden. Minun on pakko siirtää pukua Traconiin tai myöhemmäs. Puvun teen heti saatuani kankaan, sillä Equalistit ovat oikeastaan suosikkejani koko sarjasta. Amon on upea, mutta loppu oli mitä oli. Haluisin joskus myös kokeilla cossata Spider-Liniä, jos sopiva väli tulee.

Cossi -vaihtoehtoja on ihan liikaa, oikeasti >__>

Mutta! Pidimme _tavallaan_ kriisipalaverin kaverini kanssa ja sovimme equjen siirtyvän ja otamme toisen projektin. Tämä on ollut keskustelunaiheena jo vuoden päivät ja nyt aukesi sopiva hetki sille. Aikaa on sopivasti tähän asuun eikä budjettikaan kirpaise.

Tietääkö joku G.I.Joen? Useimmat teistä ovat luultavammin liian nuoria ja tuntevat lähinnä kämmisen elokuvan, joka tuli teattereihin muutama vuosi takaperin. Mutta jos tiedätte about mitä tuo G.I.Joe tarkoittaa, tunnistatte kyllä hahmot, sillä he olivat leffan ainoa pieni voimavara jonka avulla jaksoin katsoa rainan loppuun (Cobra Commanderin saapumisen lisäksi... ja uskokaan pois kuinka paljon nauroin ja itkin herran lopulta saavuttua kuvaan).

Puhun tietenkín ninjoista <3 tosin Snake-Eyes ei periaatteessa ole ninja vaan commando... mutta toisaalta on käynyt ninjakoulutuksen...

Sain jossakin elämän vaiheessa kavereitani sivistämään itseään tälläkin osa-alueella (eli pakotin heidät katsomaan) sarjan saralla ja heihin loksahti minisarjaksi leimattu G.I.Joe Resolute. Sen jälkeen he ovatkin omaehtoisesti katsoneet muita sarjoja, suureksi ilokseni.

Resolute on tarkoitettu kypsemmälle katsojaryhmälle ja se myös näkyy (tosin sensuuri kieltää veren).
Animaatio oli todella ihastuttavaa ja vaikka tarina oli keskinkertainen, minä jaksoin nauttia siitä tuttuja hahmoja pongaillen, parista ääninäyttelijästä nauttien ja palvoen...ja animaatiota paikoitellen ihastellen. Hahmodesign on myös se seikka, mikä sai minut ja kaverini valitsemaan juuri tästä tulkinnasta asumme. Ensimmäisessä kuvassa näkyy kaksikkomme. Snake-Eyes ja Storm Shadow. Minä sain SS:n, mikä on minusta hyvä ratkaisu, koska olen kaveriani pienempi niin massalta kuin pituudeltaan... ja muistutan/valaisen tietämättömiä, että Thomas (SS) on osaksi japanilainen. Joten pienempi mies (on siellä Japanissa isompiakin ihmisiä, mutta...) minulle ja kaverini saa ranger-commando-ninjan...ehdan amerikkalaisen.

Vieressä pikkaisen parempi kuva Storm Shadowista.

Design on, kuten jo sanoin, nätti. Joku tulee luulemaan minua jonkin sortin Assassaniksi, mutta vaikka design on näitä hiipijöitä tuoreempi, hahmo on itsessään paljon vanhempi. Ja hän on aina pukeutunut valkoiseen, mukana aina välillä punaista. Ei hajuakaan, miksi tämä ninja pukeutuu valkoiseen, mutta enpä valita. Se tekee vaan tästä tapauksesta omanlaisensa ja luo mukavan kontrastin mustaan pukeutuneeseen Snake-Eyesiin.

Eipä tässä kai muuta. Jaaritin nyt kaikkea pientä, enkä ole valtavan suuri fani selittämään itse puvusta ja sen osista, kun kerran vierellä on hyvä kuva havainnoillistamaan sitä.

Ah, noh! Voisin sen kyllä sanoa, että olemme naispuolisia, aka minä olen female!Storm Shadow, koska katsokaa noita käsilihaksia. Minä en pysty vetämään tuota asua miehenä o__o


................................................................................................COBRAAAAAAAAAAA!!!!



Amon kiltti, min teen kyllä Equalistin kun pystyn T_T

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Projektina: Valtiel (vaihe 4)

ja osittain loppu.

Eli kävin Desuconissa kokeilemassa asua ja ehkä joku sattui näkemään herran kävelemässä ulkona.

Mutta ennen sitä hieman puvun tekemisestä.

Eli maskin jälkeen tein itse vaatteen, jonka päätin tehdä vanhasta lakanakankaasta. Tämä kangas on vanha, tavallista lakanakangasta hieman paksumpaa materiaalia. Joustamaton kangas sopi minulle oikein hyvin ja väriltään se oli sopivasti luonnonvalkoinen.
Aloitin ihan simppelisti muodon rakentamisen ja sitä tuli kahden päivän ajan työstettyä oikein kunnolla, jotta puku oli istuva ja oikean pituinen. Pistin taakse vetoketjun, koska se tuntui kaikista käytännöllisimmältä.

Ompelun jälkeen (jota oikeastaan vihaan eniten cossin teossa) oli vuorossa puvun värjäys. Sen tein Emo tekstiiliväreillä, eli nestemäisiä reaktiivivärejä joilla saa minun mielestä hyvin näppärästi luotua halumaansa tulosta erilaisin keinoin. Minä käytin suihkepulloa, sientä kuin myös ihan sormia sottaakseni puvun haluamaani kuntoon. Kerroksia lienee...monta. Aloitin luonnollisesti vaaleasta ja tein sen mukaan uusia kerroksia. Työn tein ulkona, vaate roikkui henkarissa ja henkari puun oksassa. Minulle oli ihan sama jos pukuun tulisi roskia/likaa, sillä aito lika oli minun silmissä vain plussaa. Vahinkoja sattui niin että tummaa väriä putosi väärään kohtaan, mutta kun näyttikin itse asialta hyvältä. Oli tosi rentoa värjätä puku kun ei tarvinnut stressata leviääkö väri vai putoaako sitä väärään kohtaan.

Värjäyksen jälkeen oli vuorossa sirkat ja soljet. Näihin olin tehnyt enemmän kellertävät nauhat jo valmiiksi muun värjäyksen ohessa. Soljet ja sirkat värjäsin messingin sävyisiksi ja soljista tuli raaputettua väriä hieman pois, jotta alkuperäinen musta väri näkyisi alta ja loisi kuluneen tavaran tuntua. Niiden kiinnittäminen oli mielenkiintoista vasaralla hakkaamista kun piti 24 kpl laittaa selkään. Onneksi solkia oli vain 4, mutta ne ompelin hihnoineen käsin kiinni ihan varmuuden vuoksi. Ompelukoneeni ei ole parhaimmasta päästä, joten en ottanut riskiä siihen että kone juuttuu ja repii kankaan.







Viimeistelyä oli viel edessä...ja on vieläkin. Tein puvun pakolliset osat loppuun Desuun (hanskat, saappaat). Puku jäi kesken ja oli siis viimeistelemätön, mutta toimiva.

 

lauantai 12. toukokuuta 2012

Maski iskee

Tuossa noin 2-3 viikkoa sitten kaveri otti omaan kuvausprojektiinsa mallin ja se sattui olemaan minä. Tavallisen mallin sijaan oli toivomusta "jokin puvuistasi". Minulla ei ollut oikein mitään kunnon pukua sillä hetkellä, joten kysyin kävisikö "maski".

Sovittiin niin sitten ja sain mallina luvan käyttää kuvia. Pistän tänne pari suosikkiani.

Mitä voisin sanoa. Tykkään kyllä kuvista, mutta argh, maskini reunastava huppu on lähes koko ajan väärin. En voinut koko ajan huutaa onko se hyvin jne. joten minä saan kärsiä siitä. Kuvaaja se ei kai haittanut, mutta minua se hieman häiritsee.

Kuvat on ottanut Renja Ojanperä





maanantai 7. toukokuuta 2012

Yleisjorinaa tulevista puvuista

Pieniä edistysaskeleita ja niiden päivittämistä tänne.




Valtielista ei ole paljon sanottavaa. Pääsen nyt vasta kunnolla työstämään pukua. Kesäloma alkoi ja pääsin siihen taloon, jossa ompelukone sijaitsee (plus 80% työtarvikkeistani).


Yllä olevasta kuvasta näkee maskin tilanteen melko hyvin. Siitä puuttuu enää takaraivon kieli ja sisäosan värjäys tummalla värillä. Muuten se onkin esityskunnossa. Lisäilin hengitysreiät ja pienet reiät silmille. Arpiin lisäsin vielä sävyjä ja lopulta tekoverta tuomaan pientä lisää. Tykkään sävyistä ja muutenkin olen jo kiintynyt koko "päähän". Ilokseni sain todeta, että muutkin ovat olleet ihastuneita päähän, sillä olen jo saanut ostotarjouksen maskista. Kieltäydyin, koska minulla ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa mitään myyntiaikeita mitä tulee Valtiel-cossiini. Mokomahan on ihan kesken vielä : D




Toinen puku, josta puhun nyt, on Loki. On melkoisen muodikas nyt, kun tuli The Avengers, joten väki jopa voisi tunnistaa minut : D Olen Marvel -fani, jonka tietämys ei rajoitu ainoastaan leffoihin. Olen kyseisten sarjakuvien pitkäaikainen ystävä, eli usein tiedän mistä puhun.


Olen haaveillut Marvel-cossista jo muutamia vuosia ja rohkaistuin tuossa viime syksynä ja vauhtia lisäsi kun löysin nätin palan tekokarvaa. Hahmoksi olin jo aikapäivää sitten valinnut Lady Lokin, joka on minusta aivan ihastuttava. Lokissa on oma viehätyksensä, kuten moni on varmasti huomannut. Pahishahmo, joka jakaa erityisen siteen vastustajansa kanssa. Loki ei ole myöskään täysin paha, hänestä löytyy hyvin monenlaisia puolia, mutta kepposten jumala ei vain voi itselleen mitään. Aina on juonet mukana ja paljon on tapahtunut, että katkeruutta löytyy yksinäisen prinssin sydämestä, vaikka hetken olisi aselepoa Thorin kanssa.

Mitä sanoisin itse puvusta? Ohessa on kuva, miltä lady näyttää. Marvelin piirtäjiltä löytyy monta tulkintaa hahmosta, ja minulla on pari joista pidän. Joten teen luultavammin näiden pohjalta jonkin kompromissi, jossa haen parhaimmat ainekset yhteen. Toki, kyseessä on mielipide... teen tämän mikä minua eniten miellyttää. Toivon mukaan saan kaverin tai parin mukaan projektiin, jotta olisi muitakin Marvel -hahmoja jyräämässä : DD Jos kiinnostusta, kysymään pois vaan.

Äidin pikku apuri...maaninen ilme o_o




tiistai 1. toukokuuta 2012

Projektina: Equalist

Ohoh, nyt tuli pukuprojekti cossikalenterin ulkopuolelta : DDD

Mutta jooh, niitä on paljon. Tämä nyt vaan potkaisi sen verran lujaa, että kaartaa itsensä working-in-process -tilaan. Tai ainakin ollaan suunnitteluvaiheessa.

Elikäs minä olen kuluneen kuukauden aikana ollut täysin hurmaantunut uuden Legend of Korran hahmoihin. Mikä parasta, pahikset aiheuttaa huokailua. Amon on mielenkiintoinen tapaus ja olin jo miettinyt siitäkin pukua, mutta tulin siihen tulokseen, että herran alamaiset, equalistit, tarvitsevat myös rakkautta. Jos ette ole nähneet heitä toiminnassa, menkää youtubeen katsomaan pätkiä. Animaatio on upeaa ja hahmojen liikkeet aiheuttavat minussa hengitysvaikeuksia.


Minua viehättää varsin simppeli look, joka näille hahmoille on luotu. Ja heitä löytyy niin miehinä kuin naisinakin! W00t! Pidän heidän ilmettä tasapainoisena ja tyylikkäänä. Se on puoliksi kuin juhlallinen univormu, mutta myös soveltuu itse taisteluun. Suosikkini lienee jalkineet ja kaulus/huivi.

Tässä puvussa nyt ei ole likaa ja muuta vastaavaa kuten Valtielin tapauksessa, joten puvun tekemisessä keskityn siihen, että puku istuu päälle ja näyttää _pirun hyvältä_. Olkoon Amon ylpeä minusta : D


Tämä puku pyritään tekemään Finncon/Traconiin

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tajusin tässä pari päivää sitten, että siskoni yo-juhlat on kesäkuun toisena viikonloppuna. Jee, onnea sisko!

TOISENA VIIKONLOPPUNA = 8-10.6. ??? ELI DESUCONIN AIKAAN?!

EN KEHTAA KYSYÄ/EHDOTTAA, ETTÄ MENISIN TAPAHTUMAAN JA LOISTAN POISSAOLOLLANI SISKON JUHLISSA

JOUDUN SIIS JÄTTÄMÄÄN DESUN VÄLIIN

TAAS

EDIT/// joo, edelleen harmittaa...mutta! jos säät on hyvät, tulen sunnuntaina ulos haahuilee Valtielina.





maanantai 9. huhtikuuta 2012

Projektina: Valtiel (vaihe 3)

MASKI

Ahah~
Olen niin tyytyväinen että myös samaan aikaan "meh".
Tuli maski nyt viimeistelyä vaille valmiiksi. Pidän lopputuloksesta, sillä se on melko näyttävä ja sen näköinenkin, ettei sitä ole ihan vasemman käden pikkurillillä väännetty. Toisaalta minua hiukan rassaa se seikka että luovuin realistisuudesta ja nyt saan muuttaa maskeeraustani jonkin verran, ellen sitten vielä säädä ja muokkaa maskia hillitymmäksi.

Tein siis kasvo-osat valmiiksi vetämällä muovipussin päähän ja puolivalmiin maskin siihen pääl. Kipsisidettä naamaan lätkiessäni olin eniten huolissani siitä, että saisin henkeä...mutta työ sujui hyvin ja ilokseni kipsi kuivui nopeasti ja saatoin nostaa, pienen tappelun jälkeen, maskin pois päästäni. Nyt oli luotu kasvojen muoto istuvuuden kannalta ja sitten sain keskittyä tekemään itse ulkomuotoa ruman rangan päälle.

  
Kun olin saanut päämuodon, eli muodottomuuden, tehtyä aloin lisäämään paloja luodakseni syvät uurteet, arvet...halkeamat.... Siinä meni pitkä tovi, mutta tappelun jälkeen oli tyytyväinen niin päälaen ja leuan uurteisiin, että saatoin heittää lateksit päälle. Tein myös hiukan parannuksia mm. takaraivon muotoilu ja leukaperät pidemmiksi.


Sitten olikin edessä jo suosikkiosuus. Maalaaminen! : D
Okei, odotin sitä myös kauhulla ja ihan syystäkin. Lateksin päälle maalataan akryyllillä ja alun otsan rypistelyn jälkeen työ alkoi sujua. Ei kai siitä voi oikein mitään muuta sanoa, että tein kai liian keltaisen, mutta toisaalta Valtielin on arveltu olevan eräissä teksteissä "Yellow Head" siinä missä Pyramid Head on "Red Head". Taidan kuitenkin puuteroida maskia vaaleammaksi ja maalata keltaisimmat kohdat enemmän ihonsävyiseksi.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Projektina: Valtiel (vaihe 2)

ARVET

Koska pääsiäinen tuli ja esti minua menemästä apteekkiin ostamaan lisää kipsisidettä, ja minä halusin tehdä jotakin cossin hyväksi...päätin harjoitella arpien tekemistä.

Tämä ei saata kuulostaa mitenkään erikoiselta. Kaikkea uutta harjoitellaan, mutta tämä oli minulle myös eräänlaista siedätyshoitoa. Minä nähkääs pelkään haavoja siihen pisteeseen asti, että en voi katsoa K-15 elokuvia, jos siinä on ronskia haavoja (katkaistaan pää ja veri roiskuu jne). En kilju tai valittele, vaan minut valtaa fyysinen pahoinvointi, heikotus...voin jopa pyörtyä. Suurimman osan ajasta nauran tälle heikolle piirteelle, mutta toisinaan minua harmittaa se aivan suunnattomasti.

Joten tämän harjoitus toimi kahdella tavalla. Yritän harjoitella materiaalien käyttöä ja yritän oppia sietämään haavoja (feikki tai ei) edes hieman paremmin. Ainakin nyt tuntuu siltä, nyt kun teki harjoituksen, että kiehtoo enemmän se maskeeraus ja sen tasot kuin muistaisi tuijottaa itse haava ja nähdä-- noh, haavan.

Käytin 3-D geeliä arven reunojen luomiseen ja tähän ensimmäiseen vaiheeseen meni eniten aikaa kun lämmitin geelin juoksevaksi. Nyt tiedän uhrata siihen lisäminuutteja. Sen lisäksi tiedän nyt että geelin pitää antaa lämmetä kunnolla, muuten se jäähtyy heti paakkuina iholle eikä se ole kauniin ja siistin arven näköinen. Kun geeli on jäähtynyt maalasin heti punaisen pohjan arpeen. Vuorottelin punaista ja ruskeaa kunnes tuli tarpeeksi tummaksi ja erityisesti annoin voimakkaammat sävyt reunoihin. Myöskään ei kannata tehdä liian tasaiseksi väritykseltään, sillä silloin haava on tosi tylsän näköinen eikä elä. Pitää myös muistaa laittaa sävyä arven reunojen sisäseinämään luomaan tulehtuneisuutta.


Oman säväyksen loin arpiin ihan kahdella todella simppelillä lisäjutulla. Toinen on niin yksinkertainen kuin kajaali. Piirsin sillä reunat ja tummat kohdat. Itse käytin ruskeaa, koska pidän mustaa ehkä hieman radikaalina, mutta toisaalta voisin joskus koettaa sitä ja pistää sen ja ruskean erot tänne kuvana. Toinen lisäosa oli tekoveri. Kevyesti painelee kosteita alueita ja taas: haava on uskottavampi. Valtielin haavat lienee vanhat ja kuivuneet, mutta uskoisin että tihkuva veri voisi olla mahdollista. 

Eipä muuta tällä erää!

Haavojen tekeminen oli yllättävän hauskaa, vaikkakin kerran minun piti istua hetken hiljaa ettei tullut huono-olo : DD


Lopputulos.
Pahoittelut ettei kuvassa näy tekoveren kiiltoa ja muutenkin tosi laimea kuva : /

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Projektina: Valtiel (vaihe 1)

MASKI

 
Maskista tehty nyt ehkä 20 %

Minulla on ennestään vanha huono styroksipää, joten se päätyi maskin päälaen mallinukeksi.  Raahasin tavarat suihkuhuoneeseen (joka on kotopuolessa ihanan iso juuri tällaista varten) ja levitin sanomalehdet lattialle. Vanhaan 3 litran ämpäriin hiukan vettä ja 3 euron kipsisidepaketti auki. Ja eikun asettelemaan palasia.

Itse puolitin melko leveän nauhan, koska 10 cm on turhan leveä esim kasvoissa, joihin pitää jättää silmille, nenälle ja suulle aukot. Sidettä ei kannata kuin nopeasti kostuttaa ja suoraan siitä asettelemaan palasia mallinuken päälle. Itse pistin nuken päälle muovipussin, jotta irrottaminen olisi piirun verran helpompaa.

Päästä halusin varmistaa että päälaki on vahva ja tulee tehtyä ensin. Joten kasvojen kohdalla on vielä hyvin heppoinen ja hyvin liikkuvainen kangas/sideverkko. Kuvasta näkyy hyvin kuinka leuka-osa ihan roikkuu vapaana. Päälaessa oli ehkä paikotellen kaksi kerrosta kipsisidettä, miten sidettä nyt riitti yhden paketin verran. Muuten laitoin hepposta sidettä erikeepperillä tasottamaan "koloja".

Kun maski oli saanut kuivua päätin heti kokeilla miltä maitokumi tulisi näyttämään. Lopputulos oli sen verran rohkaiseva, että päätin jopa pikkaisen hätiköiden verhota koko päälaen lateksilla, eli tällä hetkellä päälaki on jo kokonaan tehty ensimmäisen vaiheen osalta kun taas kasvot ja leuka on juuri ja juuri aluillaan. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen ja jatkan työtä kunhan saan lisää kipsisidettä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Projektina: Valtiel

Minä olen jo melko kauan tarkastellut Suomessa esiintyviä Silent Hill -cosseja. Joukosta löytyy paljon hyviä asuja, mutta minua on aina hieman vaivannut se tosiseikka, että kyseisen pelisarjan tietty ilme puuttuu useimmista puvuista. Ja nyt puhun kaikeasta siitä lihasta ja verestä, liasta ja kaiken sulautumisesta.

Joten minun pääpainoni on yrittää luoda pukuun se "ällöys".

Puvuksi valitsin Valtielin, koska hahmo on suhteellisen simppeli (SH hahmoksi) ja hahmo on aina kiehtonut minua.  Se on myös tosi vaikuttava yksittäisenä pukuna, vaikkakin ei Pyramid Headin veroinen. Olen ruumiinrakenteeltani melkein ihanteellinen (lisälihas puuttuu ja väärä sukupuoli) cossiin ja kaiken kaikkiaan koen pystyväni esittämään hahmoa.

En tee suoranaisesti peliversiota vaan yksityiskohtaisemman figuuriversion (kuva). Projektiin kuuluu siis pääpiirteittäin:
- vaate
- hansikkaat
- saappaat
- maski
- maskeeraus

2 kk aikaa Desuconiin. Pitäisi ehtiä siihen.