sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Projektina: Scarecrow (vaihe 2)

Viikonlopun aikana sain työstettyä aika hyvin Scarecrowin paitaa, joten pistetään päivitystä siitä~

Löysin tämän kivan pellavakankaan jo joskus syksyllä Jättirätistä eikä se ollut hinnallakaan pilattu. Punainen kangas on hieman syvempi sävyltään kuin piirretyssä, mutta taidan muutenkin tehdä asusta kokonaisuudessaan synkemmän sävyisen, joten melkein verenpunainen paita? Plussaa!

Ompelin tarkoituksella liian ison paidan, koska en usko Scarecrowin asun olevan kuin kokoon ommeltu kokonaisuus, joka ei istu kunnolla ylle ja sitä pitää paikoilleen vyö yms. Toivoisin myös voivani korostavan hoikkuuttani vyöllä ja irtohihoilla, jotka kiristää väljän paidan paikoitellen.
Vaikka paita on ihan liian iso minulle, minusta sitä ei ole vaikea pitää päällä, joten voisi sanoa sitä olevan mukava käyttää. Vietinkin yhden iltapäivän se päälläni :'D

Kun paita oli kyhätty kokoon, otin sakset ja revin (ei siis leikata) siihen muutaman reiät. Nämä reiät tulen parsimaan umpeen.  Mitä rujompi repeämä, sitä parempi.

Värjäys on epäilyttävän näköistä. Rokka auttamassa.



Värjäyksen tein tekoverellä ja muutamilla kangasväreillä. Siitä ei voi oikeastaan sanoa kuin, että teen nämä hyvin sattumanvaraisesti. Välillä väri on vahva, välillä ei. Heitän kerroksen roiskimallla ja annan sen kuivua ennen kuin teen uuden seoksen ja työstän uuden kerroksen. Sain tähän menneessä tehtyä noin 4 kerrosta ja pidän tuloksesta. Aion kyllä tehdä vielä tummimmat likaläikät, kunhan saan hankittua mustan kangasvärin murtamaan ruskeaa väriä.

Tässä välissä ompelin myös osan repeämistä umpeen ja hetken mielijohteesta ompelin ristikuviot kaulukseen. Ne tulee olemaan pääosin maskin alla, mutta ne voivat olla kiva yksityiskohta, joka voi näkyä maskittomissa kuvissa.

Repeämät ommeltu umpeen
 
 

Seuraavalla kerralla hieman lisää paidasta ja maskista <3

perjantai 15. helmikuuta 2013

Projektina: Scarecrow (vaihe 1)

Ns. yllätyscossini, joskin kaikki kaverini jo tietävät, on Scarecrow Batmanista ~



Taisin nyt niin pahasti hullaantua likaisiin pukuihin Valtielin myötä, että ei mennyt kamalan kauan pongata, mikä puku pitäisi myös tehdä. Pulmana oli lähinnä runsas valikoima siitä mitä Scarecrow tarjoaa. Haluanko tehdä perinteisen? Pelistä? Elokuvasta?

Joten siirryin taas kerran tähän tulokseen: ota jokaisesta osia ja tee mieleisesi kokonaisuus. Koska minä rakastan piirrettyjä, minä halusin ottaa puvun pohjaksi 90-luvun Batman the Animated Seriesissä esiintyneen Scarecrowin asun, tarkemmin sanottuna sen keskimmäisen (Scarecrowilla on kolme asua sarjan aikana). Haluan työstää asua kuitenkin enemmän klassiseen sarjisversiota kohti ja jotakin realistista otetta pistää mukaan. Arkham Asylumin Scarecrow irtohihat miellyttävät minua, joten saapa nähdä otanko nekin mukaan omaan versiooni. Puvusta tulee sekasikiö, mutta toivon mukaan väki pitää siitä : )

Puvun pohjana toimii tämä versio


Olen jo onnistunut jo jonkin verran työstämään asua ompelemalla paidan ja jonkin verran tuhomaan/värjäämään sitä suttaiseksi. Laitan toisessa postauksessa enemmän siitä, sillä kuvat ovat muualla o__o

Mihin pistän pukuni? Se on vielä melkoisen penkin alla, koska ollaan kaveriporukalla saatu huono idea lähteä jenkkeihin, todennäköisesti cossit mukana. Mikäli tämä suunnitelma toteutuu (aka tienaanko tarpeeksi rahaa), en kai aio osallistua Suomen coneihin tänävuonna. Tulen kaiketi pitämään sen verran kuitenkin, että Suomessakin pyörin tässä asussa : P
Minun pitää nyt riiata kaveriani tekemään Riddler asu. Siinä sitten näkisitte Jonathan Crane roikkumassa koko ajan Eddien jaloissa <3