perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tajusin tässä pari päivää sitten, että siskoni yo-juhlat on kesäkuun toisena viikonloppuna. Jee, onnea sisko!

TOISENA VIIKONLOPPUNA = 8-10.6. ??? ELI DESUCONIN AIKAAN?!

EN KEHTAA KYSYÄ/EHDOTTAA, ETTÄ MENISIN TAPAHTUMAAN JA LOISTAN POISSAOLOLLANI SISKON JUHLISSA

JOUDUN SIIS JÄTTÄMÄÄN DESUN VÄLIIN

TAAS

EDIT/// joo, edelleen harmittaa...mutta! jos säät on hyvät, tulen sunnuntaina ulos haahuilee Valtielina.





maanantai 9. huhtikuuta 2012

Projektina: Valtiel (vaihe 3)

MASKI

Ahah~
Olen niin tyytyväinen että myös samaan aikaan "meh".
Tuli maski nyt viimeistelyä vaille valmiiksi. Pidän lopputuloksesta, sillä se on melko näyttävä ja sen näköinenkin, ettei sitä ole ihan vasemman käden pikkurillillä väännetty. Toisaalta minua hiukan rassaa se seikka että luovuin realistisuudesta ja nyt saan muuttaa maskeeraustani jonkin verran, ellen sitten vielä säädä ja muokkaa maskia hillitymmäksi.

Tein siis kasvo-osat valmiiksi vetämällä muovipussin päähän ja puolivalmiin maskin siihen pääl. Kipsisidettä naamaan lätkiessäni olin eniten huolissani siitä, että saisin henkeä...mutta työ sujui hyvin ja ilokseni kipsi kuivui nopeasti ja saatoin nostaa, pienen tappelun jälkeen, maskin pois päästäni. Nyt oli luotu kasvojen muoto istuvuuden kannalta ja sitten sain keskittyä tekemään itse ulkomuotoa ruman rangan päälle.

  
Kun olin saanut päämuodon, eli muodottomuuden, tehtyä aloin lisäämään paloja luodakseni syvät uurteet, arvet...halkeamat.... Siinä meni pitkä tovi, mutta tappelun jälkeen oli tyytyväinen niin päälaen ja leuan uurteisiin, että saatoin heittää lateksit päälle. Tein myös hiukan parannuksia mm. takaraivon muotoilu ja leukaperät pidemmiksi.


Sitten olikin edessä jo suosikkiosuus. Maalaaminen! : D
Okei, odotin sitä myös kauhulla ja ihan syystäkin. Lateksin päälle maalataan akryyllillä ja alun otsan rypistelyn jälkeen työ alkoi sujua. Ei kai siitä voi oikein mitään muuta sanoa, että tein kai liian keltaisen, mutta toisaalta Valtielin on arveltu olevan eräissä teksteissä "Yellow Head" siinä missä Pyramid Head on "Red Head". Taidan kuitenkin puuteroida maskia vaaleammaksi ja maalata keltaisimmat kohdat enemmän ihonsävyiseksi.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Projektina: Valtiel (vaihe 2)

ARVET

Koska pääsiäinen tuli ja esti minua menemästä apteekkiin ostamaan lisää kipsisidettä, ja minä halusin tehdä jotakin cossin hyväksi...päätin harjoitella arpien tekemistä.

Tämä ei saata kuulostaa mitenkään erikoiselta. Kaikkea uutta harjoitellaan, mutta tämä oli minulle myös eräänlaista siedätyshoitoa. Minä nähkääs pelkään haavoja siihen pisteeseen asti, että en voi katsoa K-15 elokuvia, jos siinä on ronskia haavoja (katkaistaan pää ja veri roiskuu jne). En kilju tai valittele, vaan minut valtaa fyysinen pahoinvointi, heikotus...voin jopa pyörtyä. Suurimman osan ajasta nauran tälle heikolle piirteelle, mutta toisinaan minua harmittaa se aivan suunnattomasti.

Joten tämän harjoitus toimi kahdella tavalla. Yritän harjoitella materiaalien käyttöä ja yritän oppia sietämään haavoja (feikki tai ei) edes hieman paremmin. Ainakin nyt tuntuu siltä, nyt kun teki harjoituksen, että kiehtoo enemmän se maskeeraus ja sen tasot kuin muistaisi tuijottaa itse haava ja nähdä-- noh, haavan.

Käytin 3-D geeliä arven reunojen luomiseen ja tähän ensimmäiseen vaiheeseen meni eniten aikaa kun lämmitin geelin juoksevaksi. Nyt tiedän uhrata siihen lisäminuutteja. Sen lisäksi tiedän nyt että geelin pitää antaa lämmetä kunnolla, muuten se jäähtyy heti paakkuina iholle eikä se ole kauniin ja siistin arven näköinen. Kun geeli on jäähtynyt maalasin heti punaisen pohjan arpeen. Vuorottelin punaista ja ruskeaa kunnes tuli tarpeeksi tummaksi ja erityisesti annoin voimakkaammat sävyt reunoihin. Myöskään ei kannata tehdä liian tasaiseksi väritykseltään, sillä silloin haava on tosi tylsän näköinen eikä elä. Pitää myös muistaa laittaa sävyä arven reunojen sisäseinämään luomaan tulehtuneisuutta.


Oman säväyksen loin arpiin ihan kahdella todella simppelillä lisäjutulla. Toinen on niin yksinkertainen kuin kajaali. Piirsin sillä reunat ja tummat kohdat. Itse käytin ruskeaa, koska pidän mustaa ehkä hieman radikaalina, mutta toisaalta voisin joskus koettaa sitä ja pistää sen ja ruskean erot tänne kuvana. Toinen lisäosa oli tekoveri. Kevyesti painelee kosteita alueita ja taas: haava on uskottavampi. Valtielin haavat lienee vanhat ja kuivuneet, mutta uskoisin että tihkuva veri voisi olla mahdollista. 

Eipä muuta tällä erää!

Haavojen tekeminen oli yllättävän hauskaa, vaikkakin kerran minun piti istua hetken hiljaa ettei tullut huono-olo : DD


Lopputulos.
Pahoittelut ettei kuvassa näy tekoveren kiiltoa ja muutenkin tosi laimea kuva : /

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Projektina: Valtiel (vaihe 1)

MASKI

 
Maskista tehty nyt ehkä 20 %

Minulla on ennestään vanha huono styroksipää, joten se päätyi maskin päälaen mallinukeksi.  Raahasin tavarat suihkuhuoneeseen (joka on kotopuolessa ihanan iso juuri tällaista varten) ja levitin sanomalehdet lattialle. Vanhaan 3 litran ämpäriin hiukan vettä ja 3 euron kipsisidepaketti auki. Ja eikun asettelemaan palasia.

Itse puolitin melko leveän nauhan, koska 10 cm on turhan leveä esim kasvoissa, joihin pitää jättää silmille, nenälle ja suulle aukot. Sidettä ei kannata kuin nopeasti kostuttaa ja suoraan siitä asettelemaan palasia mallinuken päälle. Itse pistin nuken päälle muovipussin, jotta irrottaminen olisi piirun verran helpompaa.

Päästä halusin varmistaa että päälaki on vahva ja tulee tehtyä ensin. Joten kasvojen kohdalla on vielä hyvin heppoinen ja hyvin liikkuvainen kangas/sideverkko. Kuvasta näkyy hyvin kuinka leuka-osa ihan roikkuu vapaana. Päälaessa oli ehkä paikotellen kaksi kerrosta kipsisidettä, miten sidettä nyt riitti yhden paketin verran. Muuten laitoin hepposta sidettä erikeepperillä tasottamaan "koloja".

Kun maski oli saanut kuivua päätin heti kokeilla miltä maitokumi tulisi näyttämään. Lopputulos oli sen verran rohkaiseva, että päätin jopa pikkaisen hätiköiden verhota koko päälaen lateksilla, eli tällä hetkellä päälaki on jo kokonaan tehty ensimmäisen vaiheen osalta kun taas kasvot ja leuka on juuri ja juuri aluillaan. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen ja jatkan työtä kunhan saan lisää kipsisidettä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Projektina: Valtiel

Minä olen jo melko kauan tarkastellut Suomessa esiintyviä Silent Hill -cosseja. Joukosta löytyy paljon hyviä asuja, mutta minua on aina hieman vaivannut se tosiseikka, että kyseisen pelisarjan tietty ilme puuttuu useimmista puvuista. Ja nyt puhun kaikeasta siitä lihasta ja verestä, liasta ja kaiken sulautumisesta.

Joten minun pääpainoni on yrittää luoda pukuun se "ällöys".

Puvuksi valitsin Valtielin, koska hahmo on suhteellisen simppeli (SH hahmoksi) ja hahmo on aina kiehtonut minua.  Se on myös tosi vaikuttava yksittäisenä pukuna, vaikkakin ei Pyramid Headin veroinen. Olen ruumiinrakenteeltani melkein ihanteellinen (lisälihas puuttuu ja väärä sukupuoli) cossiin ja kaiken kaikkiaan koen pystyväni esittämään hahmoa.

En tee suoranaisesti peliversiota vaan yksityiskohtaisemman figuuriversion (kuva). Projektiin kuuluu siis pääpiirteittäin:
- vaate
- hansikkaat
- saappaat
- maski
- maskeeraus

2 kk aikaa Desuconiin. Pitäisi ehtiä siihen.